Vaatekaappien suunnittelua ja olohuoneen muutos

Eilen tehtiin ensimmäinen nopea reissu Ikeaan ajatuksella suunnitella lastenhuoneiden vaatekaappeja ja katsella vähän muutenkin. Lihapullien jälkeen vietiin lapset leikkipaikalle ja suunnattiin itse yläkertaan kierrokselle. Kaappien kanssa päästiinkin jo pitkälle ja illalla vielä tarkennettiin kotona suunnitelmia ohjelman avulla. 


Todennäköisesti lapsille tulee tätä Pax-sarjan kaappia joko tällä tai sileällä ovella.

Jossain vaiheessa yläkerran kierroksella tuli ajatus, että mitä jos tehtäisiin vierashuoneesta myös tv-huone/pelihuone lapsille ja olohuoneeseen laitettaisiin sittenkin miehen jo kauan haaveilema projektori. Kattoonhan on tätä varten laitettu varaus, ihan vain siksi, jos se joskus päädytään hankkimaan. No nyt näyttäisi siltä, että ajatus olohuoneesta muuttuikin toteutettavaksi heti :) Koska tämä hifi/audio mikä onkaan ei kuulu minun osaamisalueeseen, jätän suunnittelun ja toteutuksen suosiolla miehelle!


Viime perjantaina valmistui autokatoksen alakatto ja nyt koko perheen lomaillessa on suunnitelmissa maalata taloa loppuun ja torstaina saapuu raksa-ukki tekemään saunan panelointia. Materiaalit on tosin vielä hankkimatta, mutta onneksi jo valittu kuitenkin. Loppuviikosta siis luvassa ekat kuvat saunasta! 

Alakatto odottaa maalausta.



Kommentit